Vieraskatsomomme valtavan stadionin peränurkassa koristeltiin koko leveydeltään kymmenillä siniristilipuilla. Paikalla olivat omien ”Roihuvuoren Ruisku”- ja ”East Midlands Massive”- lippujemme lisäksi ainakin ”Sakilaiset”, ”TamU”, ”FC Laatusetti”, ”AIK Skomakarböle”, ”Vaasan Palloseura” ja olipa jollain ihan Suomen leijonavaakunalla koristeltu valtionlippukin mukana. Suomifaneja oli todellakin löytänyt Milleniumille se luvatut pari tuhatta. Omat paikkamme löytyivät aivan SMJK:n ydinsektion keskeltä ja vaikka virallisia capoja ei ollutkaan paikalla, jo aikaisessa vaiheessa kävi selväksi, etteivät paikalliset voineet komeasti kaikuvalle mieskuorollemme yhtään mitään.. ”Me mennään Afrikkaan, me mennään Afrikkaan, ei pysty meitä Wales estämään”!
Pettymykseksemme matsin hermostuneen alun jälkeen mentiin suurimmaksi osaksi kotijoukkueen komennossa. Kaikki sinipaidat kuitenkin taistelivat leijonan lailla ja meidän ja joukkueen välinen sanaton ”me hoidetaan voitto katsomossa, te kentällä”- sopimus tuntui olevan edelleen sinetöity. Miklulla oli pari hyvää tonttia, Jässi otti muutaman pahan hienosti kiinni, Hyypiä luuti isännän elkein puolustuksessa ja Kuningas Litmanen pyöritti peliä keskikentällä. Kotijoukkueen vaarallisen nopea kapteeni Bellamy keskittyi lähinnä kaatuiluun ja tuomareille itkemiseen ja saikin nopeasti Seven Nation Army-biisiin sovitetun ”Graig Bellamy is a homo”-laulun korvilleen. Näin retrospektistä katsellen kyseinen chantti saattoi olla hienoinen ylilyönti, mutta sinivalkoisen vieraskatsomon infernaalisessa tunnelmassa kaikki keinot olivat sallittuja.
Aivan jakson lopussa se sitten tapahtui; Losa Eremenko voitti pallon Litmaselle. Kuningas laittoi maagisen syötön ulkosyrjällä Walesin puolustuslinjan taakse, hyökkäyspäätyä kohti juosseelle Tintti Johanssonille. Kotijoukkueen veskari tuli ehkä hieman huolimattomasti vastaan ja Tintti laittoi pallon längistä lipumaan kohti maalia. Peliväline vieri iltapäivän lämpimien auringonsäteiden kimalluksessa, aivan silmiemme alla, sietämättömän hitaasti, kuin hidastetussa elokuvassa kohti etutolppaa. MENEEKÖ SE SISÄÄN!? EI! MENEE! JUMALAUTA! MAAAAALIIIII! Katsomo suorastaan räjähti! Huiveja, hattuja ja muuta irtaimistoa lensi ilmassa ja kaikenlaiset vieraiden ihmisten läheisyyteen ja ihmiskontaktiin liittyvät raja-aidat kaatuivat rytisten kun vierustovereita halattiin yltiöpäisen aggressiivisesti. Jakson loppu olikin yhtä ”shaalaalaalaalalaa:ta”, eikä kenellekään varmasti jäänyt epäselväksi että ”Afrikkaa tässä oltiin menossa valtaamaan Baxterin johdolla”.
Ylirasittuneet äänijänteet ehtivät hädin tuskin levähtää puoliajalla, kun pitikin jo jatkaa laulamista. Toinen jakso alkoi Huuhkajien osalta hieman hapuillen, mutta nopeasti kävi selväksi, että loppumatsista ei tulisi mitään väsynyttä puolustustaistelua. Suomi vei peliä Litmasen johdolla rohkeasti eteenpäin ja paikkoja siunaantui useampaankin maaliin. Eihän tämänkaltaista Suomea oltu nähty kentällä pitkään aikaan; perkele, täältähän oltiin ihan tosissaan hakemassa kolmea pistettä. Katsomossakin saatiin aikaiseksi jotain uutta; ”sheep, sheep, sheepshaggers”-chantti ei varmasti ollut niitä kaikkein intellektuelleimpia, mutta minkäs teet. S-U-O-M-I!
Mako Heikkinen hallitsi keskialuetta rautaisella otteella ja potki kaikkea punapaitaista minkä vain ehti. Välillä saksien viuhuessa vaihtopenkkien läheisyydessä Walesin valmentaja Toschakkin taisi katua pukeutuneensa punaisiin. Miklulla oli taas pari paikkaa, mutta kaveri oli jotenkin jäässä. Losa pääsi vetämään vihaisesti ja Rautavuori Tihisen puskun pelasti maaliviivalta punaisten puolustaja, mutta pallo ei vain löytänyt tietään maaliin. 90-minuuttia alkoi vääjäämättä täyttyä ja voitto kiilua jokaisen suomalaisen silmissä. SMJK:n sektion viereisen katsomon istuvia vierasfaneja vaadittiin ”nousemaan, meidän Suomelle” ja hyvinhän viesti tuntui menevän perille. 88-minuutilla Sheriffi Kuqi tuli kentälle ja hyvin nopeasti ensimmäisen puoliajan lopulla tapahtunut massaorgasmi koettiin uudestaan; Roman Eremenko laittoi unelmaläpisyötön kärkeen ja jostain kumman syystä Shefkille ominaista louhikkokosketusta ei tällä kertaa tullut. Aika tuntui taas hidastuvan piinallisesti; Sheriffi on läpi! Hennessey tulee vastaan! Jäätävä sijoitus alanurkkaan! MENEEKÖ!? EI. VOI. OLLA. TOTTA. VOITTOOOOOOO!!! Useat itkivät avoimesti onnesta ja katsomossa kaaduttiin kontrolloimattomasti jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan suuntaan. Useat kaatuivat moniin suuntiin samanaikaisesti.
Ottelu loppui siihen paikkaan ja jumalauta sitä laulun määrää; ”Suomi, meidän kotimaa, Suomi, meidän kotimaa”! Välittömästi matsin jälkeen koko joukkue, päävalmentaja Baxteria myöten, tuli kiittämään kannattajia. Mikä mahtava ele, mahtavalta joukkueelta!
Iloiset kannatusjoukot vyöryivät Cardiffin kaduille hallitsemattomana massana ja meidän porukkamme luonnollisesti juuttui ensimmäisen vastaan tulleen pubin kahvaan kiinni. Paikka oli aivan tupaten täynnä sinivalkoisia, mutta kyllä palveluakin saatiin kunhan vain hieman pidempää pinnaa riitti. Ja miksi ei olisi riittänyt, fiilis oli niin korkealla, kuin se vain suinkin saattoi olla. Pint of Stella, mate! Ottelua Canal Plussalle selostaneet Mikko Innanen ja Nure Nurmelakin liittyivät hetkeksi seurueeseemme ja oli todella ilo kuulla kehuja kannatustoiminnasta myös heiltä. Kaverit ovat nimittäin muutaman matsin jalkapalloa elämässään nähneet ja kokeneet.
Loppuilta olikin sitten, Jusan sanoin, pelkkää kämmentä ja rystyä ja tie vei jossain vaiheessa myös takaisin Walkaboutiin. Paikka oli tupaten täynnä; mestoille oli löytänyt tiensä varmaan puolet Suomen kannattajista ja oli paikalla jonkin verran lievästi masentuneita lokaalejakin, joiden kanssa luonnollisesti käytiin tiukkaa syväanalyysiä ottelun kulusta. Perienglantilaiseen tyyliin myös paljasta pintaa oli tarjolla neliömetreissä mitattuna enemmän kuin esimerkiksi millä tahansa manner-Euroopan nudistirannalla. Britit ovat ottaneet aivan liian tosissaan sen vanhan, naistenlehtien toitottaman ”feel good about your body”-jutun; siiderimahaiselle varttitonnarille eivät edelleenkään yksinkertaisesti sovi nukenvaatteet, vaikka ne jotenkin saisi ylleen puserrettua!
Reeffejä vedettiin huikalla, jekkutarjottimia kannettiin pöytiin ja jossain vaiheessa valtavankokoinen tanssilattiakin tuntui olevan täysin valkopaitojen hallussa. Tottahan toki tähänkin iltaan saatiin ne pakolliset ylilyönnit kun Jusan kaulassa ollut Suomi-huivi varastettiin. Seurasi hieman ystävällismielistä tönimistä ja paljon humalaista suun pieksentää. Kuitenkin, juuri ennen kuin mitään puolen baarin tivolia saatiin aikaiseksi, Jusa lähti portsareiden toimesta näytöstyyliin pää edellä pääovesta pääkadulle. Ovimiehet huutelivat perään, ettei takaisin olisi aivan heti tulemista ja me kaikki katsoimme asialliseksi päättää hienoakin hienompi päivä nyt, kun vielä oltiin melko selkeästi plussan puolella. Futiksessa ja nyrkkeilyssä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti