Futispiirejä on koko tämän vuoden kuohuttanut keskustelu Palloliiton puheenjohtajasta Pekka Hämäläisen jälkeen. Kun vanhasta punanaamasta oli vihdoinkin mahdollisuus päästä eroon, otettiin seuraajakysymykseen innokkaasti kantaa etelästä pohjoiseen ja rannikolta itärajalle. Yleinen konsensus oli nimittäin jo pitkään tuominnut puoliseniilin Hämäläisen jokaisen päätöksen alimpaan helvettiin ja voin kyllä ihan henkilökohtaisellakin tasolla sanoa, että Hämiksen liiallisen konjakin nauttimisen ikuisesti punaama vittumainen virnistys Suomen Maajoukkueen delegaatiossa on jo pitkään saanut omankin vereni kiehumaan. Onhan asian nyt väkisinkin oltava niin, että jos menestystä ei tule ja futiskulttuuri polkee vuosia paikallaan, olisi ukkoa ruorissa vaihdettava.
Jo kesäkuussa tiedettiin, että valinta tehdään käytännössä Göran Enckelmanin ja Sauli Niinistön välillä ja muutama viikko sitten ratkesi, että vanhan punanaaman elämäntyön jatkajaksi valikoituisi meidän kaikkien oma, työväen-Sauli. Päätös tehtiin liittokokouksessa yksimielisesti, eli Enckelmanin joukoista ei sittenkään löytynyt ketään tarpeeksi rohkeaa edes ehdottamaan toista vaihtoehtoa, saati sitten vastustamaan Niinistön valintaa. Harmi, sillä ehdokkaiden keskustelua suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuudesta olivat monet odottaneet. Pekan aikaan kun ei korkeimmilla palleilla ollut paljon tapana avoimesti keskustella. Vaihtelu olisi virkistänyt kummasti.
Yksimielinen päätös on tietysti nostattanut varsinaisen myrskyn vesilasissa, kun vasemmiston futismiehet, Paavo Arhinmäki etunenässä ovat kritisoineet kokoomuslaista puheenjohtajaa. Salella kun ei ole futistaustaa, ei sitten alkuunkaan ja Enckelman on pitkän linjan jalkapalloihminen. Protestoinnin puhtaasti poliittiselta kannalta siis ymmärtää helposti, mutta luulisi, että Paavokin futismiehenä haluaisi nähdä uutta verta liiton johdossa. En nyt väitä, ettäkö fiksuna ja vahvasti futissydämisenä kaverina tunnettu Enckelman voisi millään olla yhtä katastrofaalinen johtaja kuin täysin edesvastuuttomassa tilassa jo vuosia hortoillut Hämäläinen, mutta olisiko Palloliitossakin aika käyttää ammattijohtajia tekemässä päätöksiä. Mielestäni nimittäin suurin osa kaikesta mikä suomalaisessa futiksessa on organisaatiotasolla pielessä, selittyy liiallisella tunteilulla. Kun hyvävelikerho jotain päättää, niin kukaan ei varmasti jää tyytymättömäksi. Eikä mitään tietenkään oikeasti päätetä. Suomalainen futismaailma on nykyisellään liimattu kasaan poikkeusluvilla ja tehdyistä sopimuksista lipsumisella kerta toisensa perään. Illalla Liiton miehet voivat sitten kimpassa ryypätä Liiton laskuun ja syödä muutamat Liiton katkarapuleivät, eikö?
Uutta, hyvävelipiirin ulkopuolista vaikutusta siis tarvitaan kipeästi. Sitä paitsi, Palloliitolla on ylimmässä johdossaan jo strategisella puolella pääsihteeri Kimmo J. Lipponen, sekä urheilullisista asioista vastaamassa viime talvena nimetty huippujalkapallojohtaja Petri Jakonen. Puheenjohtajaksi siis oman käsitykseni mukaan tarvitaan sellainen kaveri, jota kuunnellaan niin Arkadianmäellä, Isossa Pajassa kuin Keski-Pohjanmaan Piirin aluekokouksessakin. Jalkapallotaktiikoista puheenjohtajan ei oikeasti tarvitse tietää tuon taivaallista, riittää kun saa äänensä kuulumaan. Tärkein duuni olosuhteiden parantamiseksi, rahoituksen laittamiseksi kuntoon ja mädän organisaation tuulettamiseksi tehdään kuitenkin kabinettien syövereissä. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en keksi tästä maasta kovinkaan montaa vakuuttavampaa kaveria kyseiseen tehtävään kuin Niinistö.
Pro Sauli Ensimmäinen, siis.
