Matkalla kerrattiin varmasti tuhansia kertoja sitä, miten tiukat turvatoimet olisivat ja kuinka varpaillaan mellakkamiliisit olivat. Ei mitään pelleilyä stadikalla jos ei halunnut viettää iltaa bussisaattuettamme seuranneessa varsin vittumaisen näköisessä häkkivaunussa.
Bussit ajoivat suoraan stadionin porteille ja sisään siirtyminen tapahtui nopeasti ja tehokkaasti miliisien tiukassa valvonnassa. Metallinpaljastimet eivät onneksi turhia paljon piipanneet ja meidät ohjattiin tiukan asiantuntevasti vieraskannattajille varattuun sektioon. Katsomonosassamme oli hämmästyttävän paljon miliisejä joille esimerkiksi suomenlippujen virittäminen katsomoon oli selkeä punainen vaate. Onnettomat yrityksemme siniristien esille levittämiseksi kohtasivat tuttua ”njetnjet” vasta-argumentointia. ”East Midlands Massive”-lipun saimme kuitenkin jostain kumman syystä pikaisesti viritettyä katsomomme sisään, penkkien päälle. Jälkeenpäin saimme kuulla, että suomifanit oli sensuroitu TV-lähetyksestäkin lähes kokonaan. No, tuhatkunta meitä kuulemma paikalla, Lokomotivin stadionilla, oli ja toinen mokoma miliisejä vahtimassa haukankatseellaan vieraskatsomon toimintaa.
Ryssiä olikin sitten hieman enemmän. Vain kuusi vuotta vanha, hieno Lokomotiv-stadion täyttyi ääriään myöten puna-sini-valkoisiin pukeutuneesta veli venäläisestä ja 27 000 sloboa pitikin korviahuumaavaa meteliä ottelun alusta loppuun. Vielä joukkueiden alkuverryttelyjen aikaan meille annettiin mahdollisuus laulaa laulujamme suhteellisen rauhassa, mutta matsin aikana sai kyllä toden teolla etsiä niitä aukkoja jolloin oli mitään mahdollisuutta saada sinivalkoista ääntä kentälle asti kuulumaan. Venäläisten vierasviha oli käsinkosketeltavaa ja meitä kohti lentäneen syljen määrä mitattavissa litroissa. Mielessäni ajattelin, että ensi kesäkuussa nähdään uudestaan ja katsotaan kuka sylkee kenen päälle.
Ensimmäinen vartti meni vielä hyvin, mutta sen jälkeen Suomen joukkue oli kentällä aivan yhtä vastaantulija kuin me katsomossa. Ensin kreikkalainen avustava missasi silmiemme alla pari selvää kulmapotkun paikkaa Suomelle ja hetkeä myöhemmin Pasanen huitaisi viidestä metristä pallon omiin venäläisen fanikatsomon edessä. Pommit ja savut paukkuivat ympäri stadionia kun ryssät juhlivat ensimmäistä maaliaan. Toivottavasti edes se sankari, joka ampui hätäraketin stadikan kattorakenteisiin, kärsi saadessaan pommin takaisin niskaansa. ”ROS-SI-JA ROS-SI-JA”-huudot vyöryivät järjettömällä äänenpainolla paikallisten ”tuulareiden” ja katkarapukatsomon jenginkin lähtiessä kannustukseen mukaan. Muina aikoina n. 5000-päinen fanikatsomo, neljän capon ja neljän rumpusektion voimalla piti kyllä huolta illan viihdemusiikista.
Puoliaikatulos oli siis yhden maalin kotijohto. Tauon aikana saimme jaloitella miliisien valvonnassa stadionin karulla käytävällä, betonikaton alla. No, olihan meillä sentään jonkinlainen myyntipöytä viihdykkeenämme. Sen antimet tosin olivat tasan venäläinen tee ja venäläinen kahvi. Piste. Miliisimuurin toisella puolella slobot joivat olutta tölkeistä ja söivät jos jonkinlaista leivonnaista. Kusipäät vielä tulivat miliisien selän taakse eväitään esittelemään. Ryssäviha kasvoi kasvamistaan.
Tauolta ei kuitenkaan tullut takaisin kentälle niin aktiivinen Suomi kuin pieni, mutta sinnikäs katsomomme olisi toivonut ja venäläinen palloshow jatkui vahvana. Jakson puolivälissä Lampi sohaisi pallon omiin ja peli alkoi olla selvä. Ryssäviha meinasi kuohua yli viereisen katsomon slobojen näyttäessä omalla vammaisella pantomiimillaan ”kahta ja nollaa”. Sinnepäin ei kuitenkaan ollut mitään asiaa rynniä opettamaan venakoille tapoja; välissä seisoivat miliisit äärimmäisen vihaisen näköisinä valmiina vetämään teleskooppipamput esiin silmänräpäyksessä, jos tarvetta ilmenisi. Viimeisenä tehokeinona aloimme heilutella passejamme ja rahatukkoja ilmassa ja huudella ”Eurooppa”. Hieman alatyylistä kyllä, mutta siinä tunnekuohussa ei paljon asiaa ehtinyt miettiä.
Kotijoukkueen todellinen sankari, Arshavin, lisäsi vielä yhden maalin sarakkeeseen ja peli loppui onnettomien tähtien alla. Saimme toki aplodit Suomen joukkueelta ja joku pelaajista taisi mainita haastattelussa matsin jälkeen kuulleensa kentälle pariin otteeseen pätkän ”sinistä ja valkoista”. Sitä voi jo pitää vallinneissa olosuhteissa melkoisena saavutuksena. Myös viereisten katsomojen ryssät antoivat rehellisen tunnustuksen yrityksestä, mutta eivätpä nämä seikat paljoa lohduttaneet tappion masentamia matkaajia.
Odottelimme puolisen tuntia tyhjenevällä peliareenalla ja pääsimme parinsadan metrin pituista miliiseistä koottua ihmisputkea pitkin busseihimme. Nämä kaverit eivät kyllä ottaneet mitään riskejä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti