Olen usein maininnut inhoni Veikkausliigan, sen seurojen ja varsinkin Palloliiton kaavoihin kangistunutta johtotapaa kohtaan. Samat vanhat jäärät tuntuvat vuosi toisensa jälkeen tieten tahtoen raiskaavan maailman hienointa lajia omituisilla päätöksillä ja epäolennaisuuksiin keskittymällä. Milloin annetaan konkurssikypsille seuroille poikkeuslupia järjestää säälittävillä stadionien irvikuvilla pääsarjatason palloilutapahtumia, milloin korotetaan lippujen hintoja käsittämättömiin korkeuksiin ikään kuin estämään spontaanisti katsomoon eksyviä, milloin alennetaan pelien arvoa järjestelemällä puoliajalle jos jonkinlaisia myötähäpeäskaboja. Joskus tunnelman pilaamiseksi riittää pelkkä katkarapuvoileipien kutsuva tuoksu vip-teltan suunnasta.
Kuitenkin voin ilolla todeta, että jotain futiksen piirissä tehdään oikein; sarjajärjestelmän perustuksiin ei onneksi vielä olla kajottu. Olen nimittäin tässä mielenkiinnolla seurannut Suomen suosituimman urheilulajin räpistelyä omissa hierarkkisissa kahleissaan. Jääkiekkoliiton pomot ne vasta yrittävätkin tuhota kaiken jännityksen ja kilpailun lajistaan järjestämällä jos jonkinlaisia säälipleijareita ja sarjan sulkemisia. Kaiken muun hyvän lisäksi nämä kilpaurheilun airuet muuttavat nerokkaita päätöksiään vähintään joka toinen vuosi, ikään kuin sotkeakseen pakkaa tahallaan. Nykyäänhän kukaan ei esimerkiksi oikeasti voi tietää montako voittoa pudotuspelien ottelusarjassa tarvitaan jatkoon menemiseen. Uusista neronleimauksista vaikeaa on myös perustella esimerkiksi sarjan sulkemista. Mitenköhän seurojen kilpailullisuus ja vakavaraistuminen paranevat kun häntäpään jengit myyvät parhaat pelaajansa alennusmyynneissä heti joulun jälkeen säästääkseen palkkakuluissa? Otteluita on myös aivan liikaa ja varsinkin historiallisesti tärkeä paikallispeli-instituutio on raiskattu täysin. Esimerkiksi Jokerit ja IFK pelaavat kuluvan viikon aikana kolme kertaa vastakkain. Siinä otteluruuhkassa vesittyvät suurimmatkin kiistakapulat ja erimielisyydet. Ei todellakaan voida puhua mistään ”tulikivenkatkuisista veljessodista”. Sitä paitsi, lukuun ottamatta neljää runkosarjassa viimeiseksi jäänyttä joukkuetta, kaikki pääsevät kuitenkin pelaamaan pudotuspelejä, eli pääasiassa runkosarjan väännöt ovat täysin turhia täyteotteluita, jotka eivät sytytä sen paremmin katsojia kuin pelaajiakaan. Näitä päätöksiä tehtäessä jokainen pikkusieluinen lätkäpomo, varsinainen oman elämänsä vaikuttaja isolla veellä, vetää narua omaan suuntaansa ja lopuksi eräs rautakansleri kuitenkin kävelee kaikkien yli. Näin saadaan aikaan systeemi, jossa ei voida edes puhua viisivuotissuunnitelmista vaikka Neuvostoliitto tulee tahtomattakin mieleen.
On se vaan hienoa tietää, että jalkapallosarjassa pelataan poikkeuksetta jokaista joukkuetta vastaan kaksi peliä, yksi kotona ja yksi vieraissa, sarjan loppupäähän sijoittuneet taistelevat ykkösdivariin putoamista vastaan ja ykkönen voittaa mestaruuden. Jääkiekossa ottelumäärä on toki perinteisestikin suurempi, mutta voisi sarjajärjestelmän takana olla jokin järkiperäinenkin argumentti, eikä pelkkiä katkarapuleipien innoittamia hallusinaatioita. Ymmärrän toki sen, että NHL, kaikkien lätkäliigojen esikuva, on jaettu pariin eri lohkoon, onhan lentomatka rannikolta toiselle kuitenkin melko pitkä. Suomessa ei voida perustella epätasaista sarjajärjestelmää millään muulla kuin tyhmyydellä; pisin ottelumatka on Helsingistä Ouluun. En nyt kirjoita tätä pelkästään katkerana Jokeri-fanina, mutta miksiköhän Kärpät voittaa aina runkosarjan? Vastaan: koska siinä missä Jokerit, HIFK ja Blues pelaavat kauden aikana hengästyttävän monta kertaa toisiaan vastaan, kohtaavat Kärpät Kalpan ja Jypin. Mikä nyt sitten on reilua ja mikä ei?
Kerrankin voi olla ylpeä Veikkausliigan toiminnasta. Älkää nyt vaan tuottako pettymystä tulevaisuudessakaan…
0 kommenttia:
Lähetä kommentti