Katselin viime lauantaina tylsistyneenä televisiota ja kanavia surffaillessani satuin kääntämään MTV3:lle ”Mestareita ja Perillisiä”-ohjelman päätösjakson aikaan. En ollut ikinä katsellut kyseistä ohjelmaa, luultavasti sen lauantain alkuiltaan sijoittuvan ohjelmapaikan takia, enkä oikeastaan tiennyt mistä kyseisessä kulttuuripläjäyksessä oli kyse. Nopeasti selvisi kuitenkin, että kyse oli jonkinlaisesta Suomen 90-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetystä äänestyksestä, jossa valittiin eri kulttuurinalojen suomalaisia mestareita yleisöäänestyksen ja paneelikeskustelujen avulla. Paneelissa olivat Peter von Bagh, Merja Ylä-Anttila, sekä pari muuta, itselleni täysin tuntematonta, mutta arvatenkin perkeleentärkeetä ihmistä; ilmeisesti joku kapellimestari ja joku toinen pystyyn kuollut.
Ohjelma ei todellakaan jaksanut kiinnostaa edes vähää alusta kuvataiteilijoiden ja muotoilijoiden julkistamisineen, siihen asti kunnes vuoroon tuli mestareita urheilun ja kevyen musiikin saralta. Nythän päästiin asiaan. Hurrasin hiljaa mielessäni kun kesäurheilun sarjan voitti itseoikeutetusti Kuningas Litmanen, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan että Matti Nykänen voitti talviurheilun sarjan ja Juice Leskinen kevyen musiikin vastaavan. Muita sijoittuneita olivat muiden muassa Lasse Viren, Junnu Vainio ja HIM. Ohjelma oli itse asiassa aika kiinnostava, joskin on toki täysin absurdia vertailla eri aikakausien ja eri urheilulajien edustajia, saati sitten eri taiteenaloja ja niiden eri ajanjaksojen mestareita. Noh, ideana ilmeisesti oli herättää keskustelua ja ajatuksia.
Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes yleisöäänestyksellä valittuja voittajia pääsivät arvioimaan nämä studioon raahatut asiantuntijat. En ole ikinä pitänyt juuri minään esimerkiksi Peter von Baghin mieltymystä kahdeksanmilliselle kaitafilmille huonosti kuvattuun ranskalaiseen taide-elokuvaan, joka hänen mielestään on parhaimmillaan rikkinäiselle tiiliseinälle heijastettuna, mutta tällä kertaa täytyy todeta, että äijähän oli yksi koko joukon fiksuimmista. Myös Ylä-Anttila vaikutti ihan suhteellisen järkevältä, mutta varsinkin tämä sohvalla torkkunut kapelimestarinplanttu, Jorma Kepinheiluttaja (nimi muutettu), vaikutti elävän täysin omissa sfääreissään. Kaikenlaista tekotaiteilua olen vihannut aina syvästi ja nyt tämä ukko istui studiossa niin myrkynnielleen näköisenä koko sen ajan kun ohjelmassa oli kyse jostain muusta kuin klassisesta musiikista, että oikein pahaa teki. Ja menihän mies vielä räjäyttämään pankin sanoessaan olevansa liian kulturelli kommentoimaan tiettyjä sarjoja, koska ”kyllä tämä kevyen musiikin, urheilun ja muun populaarikulttuurin vaikutus meidän yhteiskuntaamme on sen verran kevyttä. Nehän ovat vain massojen viihdettä”.
Täytyy tunnustaa, että olen itse sen verran sivistymätön, että en todellakaan tiennyt kuka tämä liian kulturelli sydän- ja verisuonitautipotilas sohvalla oli, mutta sen tiedän kyllä, että vereni kuohahtaa takuuvarmasti joka kerta kun joku ns. korkeakulttuurin edustaja vetää lokaan urheilua ja viihdettä. Peruskysymykseni onkin jo vuosia ollut, että miksi 3000 ihmistä miljoonatappioita tuottavassa rakennuksen irvikuvassa Töölönlahden rannalla on parempi kuin koko kansaa yhdistävä 40 000:nen ihmisen tapahtuma viereisellä Olympiastadionilla? Oopperahan tekee vuosittain lähes miljoonatappioita, on yli 80 prosenttisesti veikkaus- ja verovaroilla rahoitettu ja kuitenkin se palvelee vain yhtä pientä murto-osaa suomalaisista. Onko siis kaikki mihin kuluu aivan törkeästi fyrkkaa, jotenkin hienompaa, vai missä se salaisuus piilee? Toki urheiluunkin syydetään paljon rahaa, mutta huipputasolla se myös kykenee sitä tuottamaan. Uskoisin urheilulla myös olevan jonkinlaisen tervehdyttävän yhteiskunnallisen vaikutuksen, lasten liikunnan, terveellisten elämäntapojen ja terveen sosiaalisen kanssakäymisen kautta, mutta oletteko ikinä kuulleet siitä, kuinka tuubaan tai johonkin muuhun pilliin puhaltaminen pelasti tuki- ja liikuntaelinsairaudelta? Tai kuinka patarumpali oli koko koulun suosituin kaveri; hieman pulska, mutta supliikkimies?
Miksi tämä harvojen herkku on sitten niin paljon parempaa? Onko jonkinlaisena nyrkkisääntönä pidettävä sitä, että mitä pienempää joukkoa ihmisiä se kiinnostaa, sitä korkeampaa kulttuuria se on? Sirkkeliin Juosseiden Kiljuvien Neitsyiden uuden kahdeksantuntisen suruvirren maailmanensi-ilta, joka esitetään Nuuksion metsässä masentuneelle peuralle, kolmelle kyykäärmeelle ja kahdelle huono-onniselle telttailijalle on siis varsinainen kulttuurin multihuipentuma. Varsinkin jos siihen on syydetty neljän futiskentän ja kahden jäähallin rakentamiseen säästetyt verovarat. Niinkö?
Ja miksi muuten ”korkeakulttuurin” edustajat käyttäytyvät aina juurikin niin kuin tämä Jorma Kepinheiluttaja kyseisessä tv-ohjelmassa? Niille kundeille on todellakin jäänyt paljon traumoja siitä, että heidät valittiin viimeisinä liikuntatunneilla ja lätkäjätkät veivät kaikki mimmit. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa tietäväni kuinka vaikeaa esimerkiksi jalkapallon pelaaminen tai vaikkapa korkeushyppy on, mutta sitä olen aina miettinyt, että mitä kävisi jos se lihava sosiaalihylkiö sinfoniaorkesterin edessä lopettaisi kepin heiluttamisen. Lopettaisiko orkesteri soittamisen? Ymmärrän toki, että soittaminen, laulaminen ja vaikkapa baletin tanssiminen vaativat harjoittelua siinä missä muutkin taiteenlajit, jalkapallo ja jääkiekko mukaan luettuina, mutta mikä sen etuheilujan tehtävä on?
Noh, voi olla hieman epäreilua kommentoida asioita joita en todellakaan kykene ymmärtämään. Olenhan pohjimmiltani putkiaivoinen urheilijanplanttu, suuri kevyen musiikin ja populaarikulttuurin ystävä. Mikä minä olen ketään tuomitsemaan? Enkä olekaan. En vain voinut olla kommentoimatta sitä, että Herra Gyldyrelli tuomitsi omat kiinnostuksen kohteeni niin täysin. Korkea- ja populaarikulttuurit eivät voi elää rinnakkain sulassa sovussa, senhän jo tämä blogipostauskin todistaa, mutta pysytään ainakin poissa toistemme tonteilta. Minä aloitan: ”lupaan täten pyhästi olla astumatta oopperaan muuten kuin aseella uhattuna tai kemiallisten liuottimien vaikutuksen alaisena harkintakykyni menettäneenä”. Teidän vuoronne Herra Kepinheiluttaja…
0 kommenttia:
Lähetä kommentti