Tämän blogin alkuperäisen ajatuksen vastaisesti olen päättänyt julkaista muutaman jutun elävästä elämästäni; kyllä, olen vajonnut niin sanotulle ”rakas päiväkirja”-asteelle ja tulen varmasti katumaan sitä lopun elämääni…
Olen nimittäin tässä syksyn mittaan käynyt Olympiastadionin ja Ratinan lisäksi katselemassa futista myös Hollannissa ja Englannissa. On aina ilo käydä väijymässä uusia stadioneita, uusia joukkueita ja ennen kaikkea uusia kannattajaryhmiä ja senpä takia ajattelinkin pitkästyttää muutamalla matkaraportilla. Englannissa kävin sekä Valioliigan, että Championshipin ottelussa ja Hollannissa, sattuneesta syystä, Eredivisien, Hollannin pääsarjan ottelussa.
Molemmissa maissa futiskulttuuri on vahvaa ja vanhaa ja joukkueilla on fanaattiset kannattajaryhmät monta sarjatasoa pääsarjaa alempanakin. Peruskaava katsomossa on aina sama; paljon ennalta sovittuja lauluja, jotka sitten muutaman tuhannen kannattajan ydinjoukko tietää kajauttaa oikeassa kohdassa peliä. Parhaimmillaan, tunnelman ollessa kaikkein korkeimmalla, lauluja saatetaan hoilata koko stadionin voimin, kun myös peruskatsojat innostuvat kannustamisesta. Siinä sitten koko perheen voimin, vauvasta vaariin, huudetaan kitapurjeet levällään tuomarille ”you f*cking cunt, i’ll cut your throat”, tai jotain muuta yhtä kannustavaa. Hyvässä lykyssä kannattajajoukot ovat vielä järjestäneet katsomoon jonkinlaisia tifo-spektaakkeleita lakanoineen, lippuineen tai soihdutuksineen ja itse ottelun lisäksi saadaan seurata muunkinlaista visuaalista antia.
Englannissa olin ensin seuraamassa Championshipin tiukkaa paikallisvääntöä Charltonin ja Queens Park Rangersin välillä ja heti seuraavana viikonloppuna Valioliigan ottelua Fulhamin ja Readingin välillä. Eredivisien ottelu oli De Graafschap vastaan Excelsior Rotterdamista. Totuuden nimissä on tunnustettava, että mikään otteluista ei ollut mitenkään erityisesti ennakkoon latautunut eeppinen taisto kahden verivihollisen välillä, vaan ihan tavallinen sarjamatsi. Ehkä olikin parempi niin, koska liian usein esimerkiksi täällä Suomessa ajatellaan kaikkien otteluiden olevan Liverpool-ManU Mestareidenliigan loppuotteluita tai Lazio-Roma-henkisiä tulikivenkatkuisia ideologioiden pyhiä sotia ja unohdetaan, että ihailemissamme ”korkeakulttuurimaissakin” pelataan ihan tavallisia tihkusateen harmaaksi maalaamia lauantaipäivän otteluita sarjojen keskikasteissa majailevien joukkueiden välillä.
Joo, ei tässä nyt sitten muuta kuin päiväkirja auki…
0 kommenttia:
Lähetä kommentti