Futisvuosi 2009

Näin vuodenvaihteen aikaan, erinäiset kolumnistit, bloggaajat ja muut raapustajat ovat rustanneet koonteja viime vuoden jalkapalloilullisesta annista. Niin minäkin nyt.

Kalenterivuoden 2009 aikana, katsoin paikan päällä kaikki Suomen maajoukkueen kotiottelut ja yhden vierasmatsin, 10-15 matsia Veikkausliigaa, ehkä 5 matsia Ykköstä, muutaman Kakkosen matsin, yhden Sveitsin liigan väännön ja yhden 2. Bundesliigan ottelun. Näiden lisäksi väijyin tietysti toistasataa matsia Valioliigaa, Eredivisietä, Saksan kahta ylempää sarjatasoa, Allsvenskania, Veikkausliigaa sekä La Ligaa ja Serie A:ta telkkarin välityksellä. Futista tuli siis seurattua viime vuonnakin.

Kaikilla on näistä jutuista varmasti omat ajatuksensa, joten ajattelin pysyä puhtaasti omissa kokemuksissani ja listailla sekavasti parhaita kokemuksia vuoden varrelta. Tässä kategorioita ja perusteluja:

Vuoden futiskokemus:
• Valinta osuu varmaakin varmemmin Wales – Suomi-matsiin Cardiffissa huhtikuussa. Suomen käsittämättömän hieno 2-0 voitto Walesista upealla Millenium Stadionilla saattaa hyvinkin olla elämäni hienoin jalkapalloon liittyvä kokemus. Kaikki oli täydellistä; hieno ilma, hieno stadion, Huuhkajilla edelleen realistiset mahdollisuudet kisoihin, meidän suomalaisten täydellinen dominointi katsomossa ja lopullinen jännityksen laukeaminen toisen maalin jälkeen. Huhhuh! Varsinkin juuri tuo Shefki Kuqin, pelin ratkaisseen maalin jälkeinen hurmostila oli jotain niin käsittämätöntä, ettei vastaavaa kokemusta tule tähän hätään mieleen juuri miltään elämän alueelta. Silmissä vilkkuivat Etelä-Afrikan MM-kisanäyttämön värivalot ja koko maailma tuntui pehmeän utuiselta. Koko nelipäiväinen reissu oli yhdellä sanalla sanoen ”täydellinen”.

Vuoden suurin pettymys:
• Suurin pettymykseni sitten sen kun tajusin, ettei joulupukkia olekaan olemassa oli Suomi-Venäjä Olympiastadionilla kesäkuussa. Kyseessä oli todellakin Murphyn lain mukainen päivä; kaikki mikä vain suinkin saattoi mennä pieleen, meni pieleen. Venäjä dominoi suomalaisia poliiseja Mannerheimintiellä ennen ottelua, Olympiastadionin nurmella Huuhkajia ja katsomossa SMJK:ta täydellisesti. Jostain peruspositiivisen mielen sopukoista aamulla esiin manattu ajatus siitä, että kesäkuun kymmenes olisi saattanut olla ”meidän päivä” valui musertavalla varmuudella iltaan mennessä hiekkaan ja vesitti Huuhkajien viimeisetkin toiveet lopputurnauspaikasta. Pelin lisäksi äärimmäisen masentavaa oli huomata vieraskatsojien ”tuulipukuosaston” innostuneisuus verrattuna suomalaisiin peruskatsojiin; Ryssiä kiinnosti oman joukkueensa esitys niin paljon, että he ostivat otteluliput hyvissä ajoin ja jättivät suomalaiset liputtomina tuijottamaan tuoppeihinsa lähiöbaareissaan. Olympiastadion oli Huuhkajille kuin vieraskenttä.

•”Bubbling under”-osaston pettymys oli tietysti Liverpoolin hyytyminen Valioliigan kakkospaikalle kaudella, johon kuuluivat mm. 0-1 voitto Chelseasta Stamford Bridgella (jota olin paikan päällä todistamassa) ja varsinkin 1-4 voitto ManUsta Old Traffordilla. Liiat tasapelit kauden keskivaiheilla sekä erityisesti säälittävä 2-0 vierastappio hampaattomalle Middlesborolle Riversidella kuitenkin vesittivät unelmat taas kerran.

Vuoden parhaat fanit:
• Luonnollinen valinta olisi Olympiastadionin Pohjoiskaarre ja SMJK, mutta koska olisi epäreilua nimetä joku katsomo, jossa olen itse seissyt, valitsen FC Zurichin Sudkurven. Parin tuhannen fanin kaarteesta lähti valtavalla, mutta aivan tyhjällä Letzigrundilla niin paljon ääntä, etten ole usein moista päässyt kuulemaan! Ja vaikka kyseessä oli Zurille turhaakin turhempi kamppailu, vastustajanaan putoamista vastaan taistellut Neuchatel Xamax, jaksoivat Sudkurven kannatusjoukot laulaa läpi ottelun täyden kympin arvoisesti. Ko. ottelu sai allekirjoittaneen taas kerran muistamaan, ettei katsomoiden tarvitse pullistella täysinä hyvän tunnelman luomiseksi. Riittää kun hommaa hoitaa hyvin koordinoitu, asialleen omistautunut ja tarpeeksi motivoitunut joukko ihmisiä.

• Kunniamaininta tässä kategoriassa täytyy osoittaa FC Lahden Kannattajille vierasottelussa HJK:ta vastaan Finnair Stadiumilla keväällä. Lahtelaisia oli paikalla ehkä pari sataa ja Finski tuttuun tapaan puoliksi tyhjä, mutta laulukilpailu HJK:n kotikannattajien kanssa loi kolkolle stadionille ihan kansainvälisen vertailun kestävän tunnelman.

Vuoden tunnelmallisin stadion:
• Sympaattinen Karlsruher SC:n Wildpark pesi pöytää modernimmilla pytingeillä joissa minun oli kunnia vuoden aikana vierailla. Vanha rotiskohan kyseessä toki on, mutta perinteet voi suorastaan aistia rappeutuneissa laasteissa ja päätyjen seisomakatsomoissa. Stadion sijaitsee Karslruhen komean keskuspuiston keskellä, joten paikan päälle kävelykin on hieno kokemus. Itse stadionilla on tarjolla loistavan futisviihteen ja mahtavien kotifanien lisäksi tietysti bratwurstia jos jonkinlaista! Ehdottomana lisäbonuksena se, että perisaksalaiseen tapaan katsomoissa saa juoda olutta! Score!

Vuoden oudoin näky:
• Tämän kategorian taitaa viedä telkkarista seuraamani IFK Göteborgin ja AIK:n välisen, Allsvenskanin mestaruuden ratkaisseen kauden viimeisen pelin jälkinäytös, jossa tuhansittain tukholmalaisia tulvi Ullevin nurmelle juhlimaan voittoa. Käsittämättömäksi homman teki se, että kyseinen käytös vaikuttaa olevan melko yleistä isoissa matseissa ruotsinmaalla, eli kyllä svenssoniskoudet Göteborgissakin tiesivät vuorenvarmasti mitä loppuvihellyksen jälkeen tapahtuu. Siltikään asian estämiseksi ei tehty mitään. Muutama kymmenen mellakkavarusteista poliisia oli ilmeisesti valmiina ”diskuteeraamaan” Firman Boysien ja muiden ”Hata Göteborg”-paitaisten Tukholman hulien kanssa mahdollisesta ”pitch invasionista” matsin jälkeen. Naapurimaan poliisivoimia hyvin kuvaava tapaus.

Siinä nyt muutama, tajunnanvirtainen kategoria futisvuoden varrelta. Lisääkin varmasti saisi halutessaan aikaiseksi, mutta enpä taida juuri nyt jaksaa. Mennään näillä…