Tilannekuva helsinkiläisestä pubista, luvalla sanoen poskelleen menneen, 1-2 tappioon päättyneen Suomi-Pohjois-Irlanti jalkapallo-ottelun jälkeen: paikka on täynnä stadionilta valuvia sateessa enemmän tai vähemmän surkealta näyttäviä Suomi-paitaisia ihmisiä. Keskiviikkoillan riennot ja ottelun jälkipelit jatkuvat kiivaana tuoppien ääressä; suomalaisen jalkapalloilun tasosta keskustellaan kiihkeästi ja pelaajia vuoroin kehutaan, vuoroin haukutaan. Kaikilla tuntuu olevan mielipiteensä kaikesta. Keskustelu lähipöydässä kääntyy Sami Hyypiään ja sitä kautta Valioliigaan ja Liverpoolin joukkueeseen. Yht’äkkiä äänenpainot nousevat, tuopit alkavat lentää ja pöydät kaatua. Siirrytään suomalaisista illanviettotavoista perinteisimpään; rehelliseen mies miestä vastaan painiin. Hetken kuluttua järjestyksenvalvoja tulee väliin ja hoitaa riitapukarit tyylikkäästi kadulle rauhoittumaan, agitoitunut ilmapiiri laskee taas normaalille tasolle ja keskustelu jalkapallosta viriää taas kiivaana ympärillämme.
Tilanteessahan ei sinällään ole mitään erikoista; siinä kaksi humaltunutta miestä nyt vain sattui olemaan eri mieltä asioista ja verbaalisten keinojen loputtua tilanne kärjistyi fyysiseksi. Kuitenkin, suomalaisena futisfanina itseäni tilanteessa eniten huolestuttava seikka on se, että riidan molemmilla osapuolilla oli Suomen valkoinen kotipelipaita päällään ja silti kärhämä oli alkanut englantilaisesta seurajalkapallosta; kävi nimittäin ilmi, että toinen osapuolista tunnustautui Liverpool FC:n kannattajaksi ja toinen Evertonin. Olimme kaikki kuitenkin tulossa Suomen jalkapallomaajoukkueen pelistä ja nämä herrat katsoivat asiakseen ottaa nyrkein selvää siitä, kumpi joukkue tuhansien kilometrien päässä sijaitsevassa Liverpoolin kaupungissa on parempi. Asiasta molempien kanssa keskusteltuani kävi vielä ilmi, että kumpikaan riidan osapuolista ei ollut ikinä edes käynyt suosikkijoukkueensa kotistadionilla; Anfield Roadilla tai Goodison Parkilla, mutta silti he katsoivat tärkeäksi puolustaa väkivalloin ”oman” seuransa kunniaa toista suomalaista vastaan. Kysyttäessä molemmat tunnustivat etteivät voi sietää suomalaista ”potkupalloilua” sen huonon tason takia ja siksi kokevat englantilaiset seurajoukkueet itselleen läheisemmiksi kuin esimerkiksi suomalaiset. Myös Englannin maajoukkuetta he kertoivat kannustavansa lähes yhtä fanaattisesti kuin Suomea vedoten suomalaiseen lapsenkengissä olevaan kannatuskulttuuriin. Kumpikaan ei ollut käynyt ”useisiin vuosiin” Veikkausliigakatsomoissa.
Kaiken kaikkiaan tilanne haki naurettavuudessaan vertaistaan; herroilla ei ollut mitään käsitystä Veikkausliigafutiksen tasosta, suomalaisen jalkapalloilun tasosta, kannattajakulttuurista Suomessa tai Englannissa, eikä luultavasti edes jalkapallosta. Sokeassa lapsenuskossaan he vain luottivat itselleen luomaansa ääri-naiiviin kuvaan siitä, että ”suomalainen jalkapallo on lähtökohdittain huonoa, englantilainen hyvää”. Heidän näkemyksensä perustui televisiosta nähtyihin ottelulähetyksiin, netistä ladattuihin huonolaatuisiin videonpätkiin, sekä omassa päässä romantisoituihin mielikuviin siitä, millaista todellinen futisfanius on. Kaipa näiden sankarien mielestä sitten oli oikein käydä nyrkein ”naapuriseuran” miestä vastaan ja sillä tavoin toteuttaa omaa näkemystään jalkapalloseuran kannattamisesta.
Kannattajakulttuuri jalkapallossa on ihmeellinen asia; yhtäällä ihannoimme kymmentuhatpäisiä katsomoita kunniakkaasti laulamassa vastustajaa suohon sateisena lauantai-iltapäivänä englantilaisessa pikkukaupungissa, toisaalla taas halveksumme moniongelmaisia Burberry-hattuisia 17-vuotiaita kolmen lapsen isiä, jotka ilmaantuvat jalkapallo-otteluihin haastaakseen riitaa kenen kanssa tahansa. Yhtä kaikki, haaveilemme varmasti jokainen siitä, että kulttuuri olisi Suomessakin samalla tasolla. Varmaa on ainakin se, että nostaaksemme paikallista kulttuuria on toimittava paikallisesti ja käytävä paikan päällä suomalaisissa otteluissa; avattava silmänsä ja keskityttävä antamaan oma panoksensa suomalaiseen huippufutikseen. Voivottelun ja kaukaisten kulttuurien sanattoman ihannoinnin aika on ohitse; ”think globally, act locally”.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti