Näin huomisen Suomi-Kazakstan ottelun alla ajattelin pitkästyttää joskus menneisyydessä kirjoittamallani tekstinpätkällä suomalaisesta futisfaniudesta. Badabing!
Keskiverto futisfanilla ei ole Suomessa helppoa. Kotimainen seurajalkapalloilu on täysin aliarvostetussa asemassa suomalaisessa lajikirjossa ja maajoukkueenkin kotiottelut tuntuvat suurta yleisöä kiinnostavan ainoastaan silloin kun vastassa on joku ns. iso maa. Veikkausliigan otteluissa säännöllisesti käyvät ihmiset saavat asiaan perehtymättömiltä osakseen häpeänsekaista naureskelua ja ”kuka nyt suomalaista potkupalloa haluaisi seurata” kommentteja. Ikään kuin Suomen laadukkaimman jalkapalloviihteen seuraaminen olisi jotenkin huvittavaa puuhastelua - marginaaliviihdettä.
Myönnettäköön, silloin harvoin kun Veikkausliigakatsomoon saa raahattua mukaansa jonkun, joka Mestarien-liigan kauniiden TV-kuvakulmien poispilaamana ei niin erityisesti paikanpäällä välittyvästä tunnelmasta piittaa, on hänelle äärimmäisen vaikea perustella toiminnan järkiperäisyyttä; joukkueiden juostessa räntäsateisessa Suomen kesässä perunapeltoa muistuttavalla kentällä, rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa katsomossa, ei kovin moni varmasti saa itseensä imettyä niitä toivottuja hienoja elämyksiä maailman kauneimman lajin parissa. Jos pelin 1-0 ratkaisumaali tulee 90 minuutin tappavan tylsän nuhjaamisen jälkeen kulmapotkun jälkeisestä maalinedustan palloflipperistä jonkun potkaistessa pallon vahingossa omaan maaliin, on ”sivulliselle” hyvin vaikea argumentoida ainakaan pelaajien henkilökohtaisella taidolla tai pelin viihdyttävyydellä. Katsomossa vallitsevan ekumeenisen hartauden keskeltä suurimmaksi mieltä kuohuttaneeksi asiaksi monesti jääkin toiselta puolelta kenttää kaikunut kännykän soittoääni. Ja senkin hälyäänen aiheuttajaa usein katsotaan avoimen paheksuvasti paikalle puoliväkisin vääntäytyneiden kylänmiesten, ns. ”toista se oli ennen”-katsojien taholta. Nämä kaverit kun keskittyvät kentän tapahtumien sijaan kuiskaten muistelemaan vierustoverinsa kanssa sitä kuinka hieno tunnelma ja kuinka hyvää peli ”ennen” oli. Joku surullinen taputus tai ”nuija”-huuto heistä saattaa hyvänä päivänä irrota.
Toisaalta, on Veikkausliigaseuroilla myös omat faniporukkansa, jotka urhoollisesti yrittävät tuoda katsomoihin mannermaista tunnelmaa lauluineen ja huiveineen. Valitettavan usein nämä, omasta mielestään ainoat oikeat kannattajat, kuitenkin sortuvat omiin futismatsin ”oikein” seuraamiseen asettamiinsa sääntöihin ja pykäliin. ”Tosifanin” mielestä ainoa asia joka on pahempi kuin se, että ei seuraisi futista ollenkaan, on ”väärin” seuraaminen; heidän mielestään katsomoihin ei ole mitään asiaa jos ei onnistu noudattamaan perinteisimpiä englantilaisia casual-pukeutumiskoodeja, he nauravat kaikille jotka eivät osaa seuran virallisilla fanisivuilla edellisiltana julkaistua kolmistemmaista kannatusaariaa kaanonina ja auta armias jos kädet eivät nouse täsmälleen oikeaan kulmaan kohti taivasta laulun aikana. Sehän olisi jo noloa! Valitettavan usein näille todellisen jalkapallokulttuurin airuille suurin asia on järjestää jonkinlainen näytöshenkinen käsirysy ottelun yhteyteen vain siitä yksinkertaisesta syystä, että niin BBC:n jalkapallofaniutta käsitelleessä dokumentissakin toimittiin.
Kuten jo mainitsin, keskivertokatsoja jää tässä pahasti välikäteen; jos haluaa rikkoa stadionin päälle synkkänä laskeutuvan hiljaisuuden verhon saa osakseen ikuisen paheksunnan tuulipukukansalta. Jos taas kohottaa ääntään ”väärin”, riskeeraa oman statuksensa virallisena futisfanina. Koeta siinä sitten tehdä valintoja.
Veikkausliiga on varmasti mainettaan kansan syvien rivien keskuudessa parempi sarja; ottelut ovat usein viihdyttäviä ja hyvätasoisia. Toisaalta, ovat ne joskus myös unettavan huonoja. Kannatuskulttuuri ei ole Manner-Euroopan, eikä edes naapurimaidemme tasolla, mutta eteenpäin mennään tässäkin suhteessa. Katsomoihin tarvitaan elämää ja meteliä, oli se sitten minkälaista tahansa; unohdetaan menneet ”kunnian päivät” ja ”oikeat” kannatustavat ja keskitytään luomaan omaa futiskulttuuriamme. On muistettava, että parhaan futiselämyksen kun kuitenkin saa menemällä matsiin paikan päälle.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti